Mun piti kirjoittaa jotain mutta mulla ei oikeasti ole mitään kirjoitettavaa.
Voi johtua siitä että mulla ei enää ole poikaystävää. Ei se kauaa ollut mutta se oli kiva. Sääli ettei ollut mitään yhteistä. Ehkä joskus toiste sitten.
maanantai 4. toukokuuta 2009
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
3, 2, 1 KESÄ!
Ihana ilma! Aurinko paistaa ja linnut laulaa, tätä onkin jo odotettu.
Toisaalta Suomen keväässä on varjopuolensakin. Nimittäin kylmät aamut. Tänään aamulla lähdin kotoa ihan hirveässä kiireessä (niinkuin aina) ja mittari näytti +2 joten päätin olla palelematta ja tempaisin talvitakin niskaani. Noh, enpäs sitten palellut. Nimittäin päivällä Suomen ilmasto päätti että ei se aamuilma ollutkaan niin mukava joten aurinkoa ihmisten niskaan vaan. Ei siinä auringossa mitään vikaa ole MUTTA MIKSI JUURI SILLOIN KUN MINULLA ON KAIKKIEN AFRIKAN LASTEN PUUTTUVAT VAATTEET YLLÄNI? Jos joku näki Sellossa läpimärän vaaleakutrisen tytön mustassa kaavussa niin se olin sitten minä. Syytän tästä tosin myös forecaa sillä eilen illalla sekin luipaili vain +5.
Niin, enhän mä siellä Sellossa ihan turhanpanttina pyörinyt. Kävin saksantunnin jälkeen treenaamassa ja sen jälkeen ostin shampoota (Tigi Bed Head Dumb Blonde), kasvojenpuhdistuaineita ja allergialääkettä (taas on se aika vuodesta...). Yritin myös löytää kevätjuhliin kengät mutta tottakai ne täydelliset puristi varpaasta. Eli mitä luultavimmin en löydä kenkiä enkä mekkoa.
Huomenna pitäisi taas mennä vähän treenailemaan Petronellan kanssa. 10.00 Spinningtunti Elixialla, sen jälkeen Corea ja sitten vielä Pilatesta. Tämän lystin jälkeen kouluun saksatunnille ja sitten Yle X3M:ille puhumaan päihteistä. Eli kannattaa kuuden jälkeen kuunnella minun viisaita ajatuksiani! Lähetyksen jälkeen kipinkapin kotiin ja sieltä hakemaan Ronjaa lentokentältä. Tyttö rakkaani tulee vihdoin ja viimein Itävallasta, mun elämäni on ollut liian poikaystäväkeskeistä viimeaikoina.
Mulla on mun kameralla pikku ylläri josta sitten myöhemmin lisää. Ulkoilkaa hyvät ihmiset!

maanantai 6. huhtikuuta 2009
MAANANTAI! Ei voi olla totta!
Heheh mikä viikonpäivä.
Jep. En ole kirjoittanut pitkään aikaan ja olen hyvin tietoinen siitä. Ei ole ollut aikaa. Oikeasti.
Sain sen ajokortin kolme viikkoa sitten keskiviikkona! Uskomatonta. Inssi ykkösellä läpi ja kortti käteen. Hyvältä tuntui. Nyt olen ajanut kuin viimeistä päivää ja takana on jo monta sataa kilometriä ja älytön määrä bensaa.
Mulla ei ole ollut koulua puoleentoista viikkoon niin oon hengannu kotona, stadissa, myyrmäessä ja töissä. Joka päivä on ollut jotain menoa ja oon ihan hulluna souvannu etelä-suomea ympäriinsä. Alkoholiakin olen käyttänyt liikaa joten nyt vetelen hetken vesilinjalla. Katsotaan Göteborgissa sitten taas uudestaan.
Niin, olen tosiaan lähdössä Göteborgiin kahden ystäväni kanssa 22-27.4. Punkataan mun sukulaisilla ja vietetään mun 19 vuotis synttäreitä. Käyn myös katsomassa Göteborgin yliopistoa, jos vaikka sinne lähtis lakia lukemaan.
Tää oli nyt tällänen pikapostaus, uutta taas (toivottavasti) pian! Ihanaa kevättä, ehdottomasti lempivuodenaikani!
Meillä oli ihanat hedelmäbileet Fria Damernas Klubb:in kanssa.

Tykkään porkkanoista :D
Kevät herätti mun sisäisen rokkarin, pyydän anteeksi peilikuvaa (ja likaista peiliä...). Mut hei, grungehan on nyt IN.
Jep. En ole kirjoittanut pitkään aikaan ja olen hyvin tietoinen siitä. Ei ole ollut aikaa. Oikeasti.
Sain sen ajokortin kolme viikkoa sitten keskiviikkona! Uskomatonta. Inssi ykkösellä läpi ja kortti käteen. Hyvältä tuntui. Nyt olen ajanut kuin viimeistä päivää ja takana on jo monta sataa kilometriä ja älytön määrä bensaa.
Mulla ei ole ollut koulua puoleentoista viikkoon niin oon hengannu kotona, stadissa, myyrmäessä ja töissä. Joka päivä on ollut jotain menoa ja oon ihan hulluna souvannu etelä-suomea ympäriinsä. Alkoholiakin olen käyttänyt liikaa joten nyt vetelen hetken vesilinjalla. Katsotaan Göteborgissa sitten taas uudestaan.
Niin, olen tosiaan lähdössä Göteborgiin kahden ystäväni kanssa 22-27.4. Punkataan mun sukulaisilla ja vietetään mun 19 vuotis synttäreitä. Käyn myös katsomassa Göteborgin yliopistoa, jos vaikka sinne lähtis lakia lukemaan.
Tää oli nyt tällänen pikapostaus, uutta taas (toivottavasti) pian! Ihanaa kevättä, ehdottomasti lempivuodenaikani!
tiistai 10. maaliskuuta 2009
I'm alive.
Hei taas, en ole ehtinyt kirjoittamaan pitkään pitkään aikaan kun kaikki ns. vapaa-aika on mennyt töissä...
Ei tässä ole oikeastaan paljon mitään tapahtunutkaan, paitsi että eilen oli äikän esseekoe. Vituiks meni niinkuin Jeesuksen pääsiäinen. No ei nyt sentään, tekstitaidon koe meni ihan pieleen (2-3-4) mutta uskon pärjänneeni esseessä suht hyvin. Olen kuitenkin hieman huolestunut sillä selvisin kokeesta ennätysajassa, kirjoittamiseen meni kolme tuntia ja vartti. Noh, sitä on nyt liian myöhäistä murehtia.
Eilisen totaalihajoamisen jälkeen menin Annan ja Ronjan kanssa Ronjan luoksi Töölöön. Meno oli levotonta ja pyydän tytöiltä vilpittömästi anteeksi jos tuotin heille fyysisiä ja psyykkisiä vammoja käyttäytymiselläni. Sellaista se väsymys teettää. Löysin unelmieni talon meidän iltalenkillämme, eli nyt siis kaikki kosiat jonoon ja kämppää ostamaan! Tässä pelissä nopeus on valttia ja raha ratkaisee. I'm all yours!
Viimeaikoina olen haikaillut kauheasti omaa rauhaa oman kämpän muodossa. Tottakai se voi liittyä tähän kiireiseen elämänvaiheeseen mutta haluaisin oikeasti oman kodin. Ihan iki-ikioma sen ei tarvitisi omistusasunnon muodossa olla mutta pois mamman ja papan helmoista ja pois Siuntiosta. En voi sietää tätä käpykylää jossa ihmisten lempiharrastus on selkään puukottaminen. Omasta selästäni on onneksi teräaseet pysynyt kaukana jo monta monta vuotta mutta sekin on kantapään kautta opittu. Haluan kaupunkiin. Stimuloivaan ympäristöön missä on ihmisiä, kulttuuria ja avarakatseisuutta. Mitenköhän tälläisestä pikkukylän kasvatista on tullut niin kaupunkirakas? Saattaa johtua lapsuusajan kaveripiiristäni (josta ei ole mitään jäljellä). Kiitos oikeaan suuntaan ohjaamisesta! ;) Tässä kohtaa sopiikin kiittää oikeita ystäviäni. Te tiedätte keitä olette, pari-kolme ihanaa tyttöä jotka olette näyttäneet minulle miltä elämän pitää näyttää. Hyväksytte minut hyvine ja huonoine puolineni ja olen siitä hyvin kiitollinen. Olette parhaita.
Jess mutta minä kiitän ja kumarran. Siinä oli avautumista kerrassaan.
Ps. Lukekaa Stieg Larssenia (Millenium-trilogia PÅ SVENSKA). Kuunnelkaa Lisa Loebia. Ja Lenkaa. Ja Lady Gagaa ja Katy Perryä. Käykää Tennispalatsin Disney - näyttelyssä (Opiskelijat 6€). Tehkää kaikkea kivaa. Eläkää.
Pps. Ihan lopuksi quote a la minä: "Ibland e de ju nog roligare att hoppa än att dansa." Kiitos.

maanantai 23. helmikuuta 2009
Padadadaa.
MAANANTAI! Taas! Taitaa olla tappoviikonpäivä kun vain maanantaisin saan kirjoitettua.
Kaksi viikkoa on kulunut viime postauksestani ja paljon on kerennyt tapahtua. Penkkarit ja ABI-risteily menivät loistavasti, minulla oli ihan sairaan hauskaa mutta silti homma pysyi hanskassa ainakin omalta osaltani. Yksi ystäväni otti valitettavasti epähuomiossa humalapäissään kolmiolääkkeitä migreeniinsä (no names) mutta onneksi ei käynyt sen pahemmin. Innostuinkin sitten taxfreessa tuhlaamaan 120€ meikkeihin ja lähtiähän sieltä yksi litran pullo Passoaakin matkaan.
Lauantaina Anna tuli tänne viettämään Sjundeå Weekendiä ja innostuimme hiukan maisteemaan sitä Passoaa, Annan karpalolikööriä ja Crowmooria (paras siideri ikinä! Ja ainoa jota juon). Sunnuntai menikin sitten meidän iänikuisia miesongelmia selvitellessä ja saimme yhden niistä "ongelmista" houkuteltua pulkkamäkeenkin.
Tatuoinnitkin otin ja nekin jo parantuneet, laitan kuvia sitten jossain vaiheessa, tuntuu vain hölmöltä kuvata niitä esittelymielessä. Ihmiset ovat kysyneet että sattuiko ja pari päivää leimojen ottamisen jälkeen vastasin että kyllä mutta niinhän se on, että aika kultaa muistot. Nyt suunnittelen jo seuraavaa tatuointia vaikka kyllä neljä reikää korvissa, lävistys ja kaksi tatuointia saisi jo ehkä riittää.
Torstaina lähdin vanhempieni ja ystäväni Christan kanssa Tukholmaan risteilylle. Oioioi mikä rymyreissu. Sellaista se alkoholi välillä teettää, mutta syytän myös isääni joka tarjosi pari ensimmäistä kierrosta. Yleensä en juo itseäni humalaan, pari kolme drinkkiä riittää ja sitten kiintiö on täysi vähäksi aikaa mutta tällä kertaa jäi sitten vissiin aivot satamaan. Mutta vain ensimmäiseksi illaksi. Tukholmasta löysin hupparin (jonka älyttömän söpö myyjä minulle möi), kolmet farkut (jotka isi maksoi), kaksi kirjaa (Stieg Larsson - Flickan som lekte med elden ja Stieg Larsson - Luftslottet som sprängdes), kaksi CD:tä (Britney Spears - Circus ja Lady Gaga - The Fame, joka on mahtava!) ja 70€ edestä meikkejä. Tiedän, olen meikkisnobi. Suosittelen muuten Stieg Larssonin kirjoja, Män som hatar kvinnor on mahtava! Loppureissu menikini sitten suht rauhallisesti, olimme sielä ruotsalaisten pokailtavana mutta niistä nyt selviää helposti. Lauloimme myös karaokea, Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabaman ja Gloria Gaynorin I Will Surviven. Miksi laivan karaokessa on niin huono biisivalikoima? Ensikerralla haluan laulaa Proud Maryn ja silloin sen pitää myös olla siellä!
Muuten olenkin sitten ollut töissä lähes 24/7. Mutta ei se mitään, rahaahan se vain tietää. Koitan kirjoitella taas pian, huomasin että olen surkea bloggaaja.
Ps. En pidä ruotsalaisista. Tai en ainakaan tukholmalaisista. Ne on tylyjä.

maanantai 9. helmikuuta 2009
Tadaa.
Huomaan pientä trendinpoikasta postauksissani, maanantai on hyvä blogipäivä. Tarkoitukseni oli päivitellä jo viikonloppuna mutta olin joka päivä koko päivän töissä niin en sitten kerennyt taikka jaksanut. Tänäänkin ylösnouseminen oli työn ja tuskan takana.
Mainitsinkin jo aikaisemmin että minulla on hamassa tulevaisuudessa autokoulunteoriankoe. No, se oli viime keskiviikkona ja läpihän se meni! Onneksi paras ystäväni Anna oli siellä tukena ja turvana koska itse olin kuolla paniikkiin. Jännitän aina ihan kamalasti, usein aivan turhaan. Torstaina oli tekstitaidonkoe, jotenkin yo-kirjoitukset eivät ole minun juttuni. Kamalaa stressiä ja minkä takia? Sen lappusen joka vain näyttää kuinka hyvä/huono on jossakin ja harvoin sitäkään. Josta puheenollen, minulla on huomenna englannin kuullunymmärtäminen. Kirjoitin englannin jo viime syksynä mutta sain M:än joka ei vastaa englannintaitojani. Pitäkää peukkuja ja toivotaan että saan tällä kertaa E:n.
Huomasin erään lukioystäväni pohdiskelevan blogissaan lukijamääräänsä ja bloggausta yleensäkkin ja voin sinulle L kertoa että kyllä minä ainakin käyn tasaisin väliajoin lukemassa päivityksiäsi! Minäkin haluan tehdä selväksi että aina ennen kuvien postausta ja nimien julkaisua kysyn asiaakoskevien henkilöiden lupaa. Tarkoitus ei ole loukata ketään, hauska harrastushan tämä minulle vain on.
Jeba, mutta tämä onkin sitten tässä tältä kertaa. Abiristeily (ja penkkarit!) to-pe, postausta siitä sitten viimeistään viikonloppuna.
Ps. Laitan kaksi (2!) tatuointia huomenna! Jännää.

maanantai 2. helmikuuta 2009
Maanantai.
Suosikkipäiväni. Tai sitten ei.
Viikonloppu meni töissä kuollessa. On se kumma kun jengi ei ymmärrä että kaupat on sunnuntaisin kiinni vaan ryntäävät sitten hätäpäissään meidän minimarkettiin kun maito, leipä tai kananmunat ovat loppu. Ja jos ihmisten on ihan pakko tulla niin tulisivat ainakin soljuvana purona eikä 30 hengen laumana kaikki samaan aikaan.
Sain jostakin huiman tarmonpuuskan ja siivosin huoneeni tänään. Vihaan sotkua mutta olen kyllä ihan äärettömän hyvä sotkemaan. Siivoaminen luonnistuu valitettavasti vain vapaapäivinä joita minulla harvemmin on. Napsaisin pari kuvaa (kerrankin) siististä huoneestani.
Katsoinpa Sweeney Todd:in aamulla. En tykännyt. Veriroiskekohtauksia lukuunottamatta aikas tylsä. Yleensä olen aika kaikkiruokainen elokuvien suhteen mutta nyt ei vaan iskenyt. Michael Mooren Sicko on taas ihan loistava! Tunteisiin vetoava dokkari USA:n sairaanhoitopolitiikasta. Siinä meni unelmat koskaan muuttaa jenkkeihin.
Ja asiasta kalapuikkoon, päätin lopettaa syömisen. Kokonaan. Tuolini meni rikki tänään kun istuin siihen. Järkyttävää. Se oli kyllä ikivanha mutta ei siitä ainakaan itsetunto noussut :D Joudun siis istumaan epämukavalla ja epäergonoomisella jakkaralla kun luen autokoulun teoriakokeeseen (joka on liian pian!) ja englannin kirjoituksiin.
Ja niin. Herra X on historiaa. Vihdoin. Hänen on paras alkaa totuttelemaan ettei aina voi saada mitä haluaa. JAG VANN!
RIKKI :(
Huoneeni.
Nörttinurkka ja kamala jakkara.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)