torstai 1. tammikuuta 2009

Day 1.

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Loin tämän blogin monesta syystä mutta päällimmäinen ajatus oli (ja on edelleen) saada elämälleni vähän sisältöä. En toki hae sitä kirjoittamalla mutta blogin säännöllinen päivittäminen saattaa innostaa minua tekemään uusia asioita kun ajoittain kovin draamaton ja kuiva elämäni on koko kansan luettavissa.

Viime vuosi oli hyvä. Yllättävän hyvä. Istuin tänään parhaan ystäväni ja hänen vanhempiensa kanssa illallispöydässä ja kävimme läpi viimevuoden tapahtumia. Sinnehän mahtui vaikka mitä! Tammikuussa paras ystäväni täytti 18, helmikuussa oli vanhojentanssit, huhtikuussa olin viikon Englannissa ja täytin (vihdoin!) 18, kesäkuussa Eestin Pärnu, sitten Tallinnanmatka, syyslomalla Berliini ja nyt onkin jo uusi vuosi. Tottakai väliin on mahtunut nätisti verta ja kyyneliä mutta muuten on asiat mukavasti loksahdellut paikoillensa. Mutta aina voi parantaa!

Vuosi 2009 minun viimeinen kokonainen vuoteni Suomessa pitkään pitkään aikaan. Vuonna 2010 on muutto Ausseihin ja 2011 asustelenkin jo Englannissa (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan). Toki ajattelin kesällä lähteä pariksi viikoksi jonnekkin maanpakoon vähän lomalle mutta muuten pysyn jalat mukavasti täällä Suomen rajojen sisällä. Joten sitä suuremmalla syyllä tästä pitää tulla paras vuosi ikinä ja odotukset ovat kovat! Joka kuussa aijon tehdä jotain jota en ole koskaan ennen tehnyt (esim. pelata tennistä, ottaa tatuointi yms.) jotta saisin tähän arkeen vähän väriä. Tottakai joudun varmaan ties minkälaisiin seikkailuihin kiitos ystävieni jotka eivät osaa elää hiljaiseloa saatikaan sitten käyttäytyä.

Joten pitemmittä puheitta, toivottavasti ABIvuodestani tulee elämysrikas vuosi jonka saan viettää parhaimpien ystävieni kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti