maanantai 5. tammikuuta 2009

Sjundeå Weekend

Kyllä olen tietoinen siitä ettei sunnuntai-maanantai ole viikonloppu mutta Sjundeå Weekend on käsite jota voi viettää vaikka keskiviikkona ja torstaina. Oman mielen mukaan, ajatushan on tärkein.

Elikkä, paras ystäväni Anna oli täällä yökylässä ja kaikki meni niin hyvin ja niin huonosti niinkuin yleensä. Suurin osa ajasta meni siihen kun söimme ja katsoimme Frendejä (12 jaksoa kahdessa päivässä!) mutta innostuimme myös leikkimään kampaajaa. Sunnuntaina minä väsäsin Annan hiuksia ja maanantaina oli minun vuoroni istua tällättävänä. Hiusten laitto on tosi mukavaa puuhaa, voisin oikeasti tehdä sitä ammatikseni ellen olisi äitini mielestä "liian fiksu" sellaiseen...

Toinen Sjundeå Weekendin teema oli miehet. Nojoo, se on ihan sama mitä me Annan kanssa teemme, jotenkin puheenaihe muuttuu aina jossakin vaiheessa miehiin. Mutta tällä kertaa meillä oli syymme. Minä onnistuin loistavasti tapaamaan Herra X:n vaikka olen aika kivasti häntä viimeaikoina vältellyt (Itseasiassa poistin hänen numeronsa uudenvuoden yönä klo. 00.00 karkoittaakseni kaikki pahat henget. Ehkä vähän lapsellista mutta henkisesti kovin vapauttavaa!). Jess ja sitten pari mänttiä meni vielä mokailemaan ja sitten pari muuta mänttiä ei osannut käyttäytyä ja me tulimme Annan kanssa siihen tulokseen että Frendit ovat kuin ovatkin paras tapa pakoilla todellisuutta!

Ja tässä tulee suurin ylpeyden aiheeni: Vaikka olen sluibaillut parhaan ystäväni kanssa en silti ole repsahtanu makeisiin! Olen syönyt enemmän kun yleensä mutta vain ruokaa ja muuta terveellistä. Yritän pitää "karkkipäivän" vain kerran viikossa (valinnaisena päivänä) mutta yritän ajoittaa ne aina viikonlopuksi jolloin muutenkin on aina kaikenmaailman kissanristijäisiä joissa pitäisi syödä kauheasti herkkuja. Ja niin, tulin siihen tulokseen että 1.5 l vettä päivässä on mahdotonta ja siitä tulee vain huono olo että pyrin siihen että yritän vain tietoisesti juoda enemmä nesteitä.

Se tästä tällä kertaa, lisää päivitystä tulossa. Huomenna menen katsomaan balettia nimeltä Prinsessa Ruusunen joten siitä sitten lisää myöhemmin. Lopuksi vähän Sjundeå Weekend kuvia:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti